Voimansa takaisin saanut yrittäjä

Vuosien aikana olin käynyt useaan otteeseen oman jaksamiseni kanssa äärirajoilla.

Pyrin ratkaisemaan väsymystäni itsenäisesti erilaisin keinoin, mutta löysin itseni aina uudelleen pisteestä etten vain enää jaksanutkaan. Koin huonommuuden tunnetta, äärimmäistä pettymystä itseeni, oli kova juttu kun piti myöntää että minä, vahva tyyppi, en enää pysty…

Työni on hyvin vaativaa, olen aina ollut erittäin hyvä siinä mitä teen. Yritin kompensoida näitä tunteita painamalla vain lisää ja lujempaa. Sitten tuli romahdus. Hakeuduin Loimaalle intensiivipsykoterapiajaksolle, se oli kyllä paras päätökseni ikinä. Tajusin jaksolla kuinka kroonistunut väsymykseni oli johtanut kaikenlaisten asioiden hyvinkin vääristyneeseen tulkintaan ja kuinka olin lähtenyt toimimaan näiden käsitysteni pohjalta mielestäni tarkoituksenmukaisella tavalla. Itselleni ja muille ihmisille tietysti haitallisella tavalla. Ymmärsin, että kaikki oireeni, jotka olivat vakavasti häirinneet elämäni hallintaa kaikilla sen osa-alueilla, ovat normaaleja silloin, kun ihminen uupuu.

Jaksolla tavoitin useita ongelmieni taustalla olleita juurisyitä, opin tunnistamaan varomerkkejä ja otin mukaani konkreettisia, itselleni sopivia keinoja välttää karikot jatkossa. Ja lepäsin! Tulen jaksolle säännöllisesti uudelleen vahvistamaan muutostani ja aina kun haluan ladata akkuja ihan rauhassa.

Oletko valmis muutokseen?

Terapiatili-rahoituksella

saat joustavasti jopa 12 kk korotonta maksuaikaa muutoksellesi! Meillä voit maksaa myös laskulla tai sinulle sopivissa erissä. Rahoituksen hakeminen on helppoa ja nopeaa. ​